Täsmätyökoordinaattori

Tällä sivulla ”virtuaalinen täsmätyökoordinaattorimme” kertoo täsmätyöstä, täsmätyökyvystä, keinoista  työkyvyn aleneman ehkäisyyn sekä ohjeita ja neuvoja erilaisiin haastaviin työelämän tilanteisiin. 

Tuleeko työssä, työpaikalla tai työyhteisössä eteen ratkaisemattomia tilanteita, joissa työ ei suju? Jaksamattomuus, rasitusvammat, työssä ilmenevät muutokset, kiire ja työelämän epävarmuus aiheuttavat työkyvyn alentumisen riskiä, joka kannattaa hoitaa hyvissä ajoin. Aina kysymys ei ole terveydellisistä syistä, vaan tilanteesta, jonka voi ratkaista työntekijää kuuntelemalla ja valmentamalla, työtä ja työyhteisön toimintaa muokkaamalla ja ohjaamalla parempiin käytäntöihin.

Alla olevista osioista löytyy lisää tietoa työkyvystä. Jos tilanne vaatii jalkautumista paikan päälle, tutustu täsmätyökoordinaattori -palveluumme: Täsmätyökoordinaattori

Työkyky ja sen tuki

Työkyky on laajempi kokonaisuus kuin terveys ja toimintakyky ja siksi sen ymmärtäminen on tärkeää ennen kuin toimenpiteitä työkyvyn tukemiseksi aletaan suunnitella. Työkyvyssä oleellista on työntekijän tekemän työn tekijöiden vaikutus  työkykyyn. Joskus koko elämäntilanne ja muutokset vaikuttavat työn tekoon tai pitkään jatkunut kuormitustilanne tulee esille. Työkyvyn kartoittamiseksi laaja-alainen ja työntekijälähtöinen arviointi on tärkeää. 

Täsmätyö-
koordinaattori

Kun otat yhteyttä, sinulle vastaa koulutettu työkykyasiantuntija, jonka kanssa voit keskustella luottamuksella työkyvyn tilanteesta. Tilanne voi liittyä omaan työkykyysi, kollegan tai alaisen työkykyyn tai työyhteisösi tilanteeseen. Voit myös tilata täsmätyökoordinaattorin työpaikallesi arvioimaan ja ratkaisemaan akuutin tilanteen.

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Täsmätyö on vielä uusi käsite työkyvyn ja työllisyyden tuen palvelujen piirissä. Tutustu tästä aiheeseen liittyviin kysymyksiin. Jos et löydä täältä vastausta omaan kysymykseesi, ota meihin yhteyttä, niin ratkaistaan se yhdessä.

Täsmätyö.fi -sivustoon ja palveluun liittyvät kysymykset

Täsmätyö.fi on Eezy Työllisyyspalvelujen tuottama palvelu yritys- ja yksityisasiakkaille. Eezy Työllisyyspalveluilla on pitkän linjan asiantuntijuus ja kokemus työllisyyden tukemisesta ja valmennuksesta. Eezy Työllisyyspalvelut on osa Eezy -konsernia, joka tarjoaa kattavan valikoiman henkilöstöpalveluja. 

Palveluja voivat hankkia kaikki, ketkä ennakoivat tai kenellä on jo todettu työssä suoriutumisen tai työkyvyn haasteita. Voit tutustua palveluihimme Palvelut -sivulla. Jos et löydä itsellesi sopivaa palvelua, ota yhteyttä. Tuotamme myös asiakkaan tilanteeseen sopivia räätälöityjä ratkaisuja.

Täsmätyökoordinaattori -palveluun liittyvät kysymykset

Täsmätyökoordinaattori toimii sekä virtuaalisesti, että työpaikoille jalkautuen työkyvyn ja työssä suoriutumisen tukemiseksi. Virtuaalisesti täsmätyökoordinaattori toimii tällä sivustolla, ja neuvoo työkykyyn liittyvissä yleisissä kysymyksissä ja ohjaa oikeiden palvelujen pariin. Täsmätyökoordinaattori -palvelun voi hankkia myös omaan työyhteisöön akuuttien työkykyasioiden ratkaisemiseksi.

Täsmätyöhön liittyvät kysymykset

Täsmätyö on uusi käsite, ja sitä voidaan käyttää asiayhteydestä riippuen kuvaamaan monenlaisia työhön ja työkykyyn liittyviä tilanteita ja tekijöitä. Täsmätyö.fi -sivustolla puhumme täsmätyöstä, kun tarkoitamme henkilön työkykyyn ja työllistymisen tilanteeseen täsmällisesti sovitettua työtä TAI menetelmistä, jotka edesauttavat työn ja työkyvyn täsmäyttämistä. Täsmätyö on myös laajempi kokonaisuus kuvaamaan osatyökykyä ja siihen  liittyviä tekijöitä, palveluja, toimijoita ja toimenpiteitä.

Ajankohtaista täsmätyöstä

Täsmätyö työllistymisen tukeen liittyvä uusi käsite, jonka ympärillä tapahtuu toimintamallien kehittämistä ja kokeilua. Haluamme jakaa asiaan liittyvää tietoa ja tehdä käsitettä tutuksi.  Löydät asiantuntijoidemme kirjoittamia artikkeleita ja muita täsmätyöhön liittyviä uutisia ajankohtaista – sivulta.   

Palveluohjaus